Tokoilut Watin kanssa aloitettiin heti pikkupentuna, leikin varjolla toki. Kuopiossa ongelmaksi muodostui treeniseuran ja ohjattujen harkkojen puute, mutta onneksi se ongelma ratkesi Hämeenlinnaan muutolla. Päästiin vuodenvaihteesta lähtien Janakkalan Koirakerhon (JANKK) Tiistain Tavoitteelliset Tokoilijat -ryhmään, ja se on ollut meille kyllä kuin lottovoitto!

Tällä hetkellä ollaan siinä pisteessä, että yritän uskaltautua ilmoittautumaan kisoihin touko- tai kesäkuussa. Oma jännittäminen kisatilanteissa (tai itse asiassa kaikissa tilanteissa, joissa joku katsoo nimenomaan meitä ja meidän suoritusta) vain asettaa omat haasteensa asiaan. Mutta siitä jännittämisestäkään ei taida päästä kuin kilpailemalla, joten täytynee vain uskaltaa ottaa itseään niskasta kiinni ja heittäytyä suden suuhun.

Jankin tokoranking-kisoissa käytiin muutama viikko sitten epävirallisesti kokeilemassa, miltä kisailu tuntuisi, ja koira toimi kyllä yllättävän hyvin. Ehkäpä vain ohjaajan tarvitsisi oppia miettimään asiat loppuun asti, sillä vasta tuolla koin ahaa-elämyksen: yhtäkään liikettä ei olla koskaan tehty loppuasentoon asti! Eipä ihme, että pieni kelpie oli varsin hämillään, kun palkkaa ei tullutkaan suoraan liikkeen jälkeen, vaan vielä olisi pitänyt tulla perusasentoon... Noh, virheistä oppii ja ei kun treenaamaan niitä loppuasentojakin. Olen niitä vältellyt ennakoimisen pelossa, mutta ehkä ne pitää joskus opettaa kuitenkin. 

Paikkamakuu on ollut meillä se heikoin lenkki, se tökki pitkään ja pahasti. Vilkkaalle koiralle tuotti todellisia hankaluuksia malttaa olla aloillaan, eikä asiaa ainakaan auttanut se, että niitä häiriökoiria ei aikaisemmin juuri ollut paikkamakuuseen. Nyt, kun ollaan päästy säännöllisesti hallille treenaamaan muiden sekaan, maltti on lisääntynyt huimasti. Todella pitkään varmistelin mm. liinalla (Watti ei tosin ole koskaan muiden koirien luo lähtenyt, noussut kylläkin sitäkin useammin, mutta luottamus ei vain riittänyt), nyt on sekin jätetty pois. 3,5 minuutin paikallaolo on parhaimmillaan tehty häiriön alla, joten ehkä tästä vielä jotain tulee sittenkin! Jossain vaiheessa jouduin aika tiukasti muistuttamaan, mistä tässä on kyse ja mitä kuuluu tehdä, ja se tuntui vievän asiaa aika lailla eteenpäin. Watille kun ei tuntunut olevan ihan selvää, että siellä pysyminen on ihan oikeasti tärkeää ja se pitää vain tehdä, tykkäsi tai ei. Nyt on tullut levottoman päänpyörimisen, ympärille haistelun ja mielenkiintoisten narttujen bongailun sijalle jopa jonkinmoista levollisuutta ja rauhallisuutta, eikä enää hakemalla haeta äksöniä. 

Maaliskuussa käytiin Enqvistin Christan koulutuksissa kahdesti, ja siitä oli sanoinkuvaamaton hyöty. Vihdoin ja viimein joku sai minut ymmärtämään, mitä teen väärin (=pitäisi vaatia kerralla oikein eikä hyväksyä vähän sinnepäin tai pikkuhiljaa tekemistä). Tein täyskäännöksen, ja homma toimii taas! Koiraan on tullut aika paljon enemmän intoa tehdä oikein, kun palkka tulee vain siitä - ja palkkaakin parannettin. Noudon harjoittelu aloitettiin alkutekijöistä, kun menin itse aikanaan sen mokaamaan ja siinä on siksi ollut ongelmia. Yritin ensin opettaa kapulan pitämisen, ja sitä Watti ei kestänyt vaan heitti hanskat tiskiin. Sitten aloitettiin alusta, ja ihan kapulaa heittämällä saatiin nouto taas etenemään. Ongelmaksi kuitenkin jäi kapulan palautus: koira meni kapulalle todella hyvin ja vauhdilla, mutta tuli takaisin hitaammin (laukalla kyllä kuitenkin, mutta vauhti oli huomattavasti hitaampi kuin kapulalle) eikä tullut riittävän lähelle eteen istumaan. Kapulan kyllä yletti ottamaan, mutta välimatka olisi saanut olla kuitenkin pienempi. Christan oppien mukaan siirryttiin puhtaasti vauhtinoutoihin, joilta koira houkutellaan lelulla lujaa vauhtia takaisin luo leikkimään. Tavoitteena siis saada noutoon niin paljon asennetta, että vauhti on sama sekä kapulalle että takaisin. Tätä on nyt tehty pari viikkoa ja asennetta alkaa olla kai jo liikaakin, kun kelpienrontti karjaisee kunnon tappokarjaisun kapulalle ennen kuin poimii sen suuhunsa... Ensi viikolla tarkoitus olisi aloittaa kapulanpitämisharjoitukset ja sitten katsoa, onko "asenteenkasvatus" toiminut ja toimiiko nouto kokonaisuutena.

Itse olen ollut tosi tyytyväinen Watin edistymiseen tässä alkuvuoden aikana. Häiriöherkkyyttä on toki edelleen, mutta se on vähentynyt roimasti ja tilalle on astunut innolla yhteistyötä tekevä pieni kelpie. Mutta kuten Christakin totesi, tämä tekee tykkäämänsä asiat (=yleensä ne, joissa on vauhtia) todella hyvin ja asenteella, kun taas niistä vähemmän kivoista yritetään luistaa tekemällä vähän sinnepäin ja testaamalla, onkohan ihan pakko kuitenkaan. Itse täytyy vain muistaa vaatia, vaatia ja vaatia, ja tehdä selväksi, että pikkuasiatkin on tärkeitä ja merkityksellisiä. 

Watin käyntikortiksi on tokoilun puolella viime aikoina muodostunut teemaviikot. Se kehittää itselleen aina uuden ongelman, kun yksi saadaan selvitettyä. Kyse on siis asioista, jotka se on aikaisemmin osannut loistavasti. Yhdellä viikolla se oli istuminen (ei kai vuoden vanha koira vielä voi tietää, mitä tarkoittaa istu-käsky??), seuraavalla istumaan paikalle jääminen (heitti aina makuulle), sitten luoksetulossa suoraan jalkoihin törmääminen satasen tuntinopeudella (olin jo ehtinyt riemuita, ettei se ole missään vaiheessa keksinyt törmäämistä, mutta keksihän se sittenkin), sitten maahan menosta saman tien ylös pomppaaminen... Lista on loputon. Helppoa tämä ei ole, mutta onneksi tehtyjen virheiden korjaaminen on tämän koiran kanssa sinänsä kiitollista puuhaa, että Watti ei ota virheitä itseensä ollenkaan. Kai se on vain todennut, että äiskän mokaamiset on välttämätön paha ja sitten vain tehdään, mitä tehtävissä on asian korjaamiseksi.

Tällä hetkellä siis alokasluokan liikkeet ovat periaatteessa kasassa ja hiomista vaille kisavalmiit. Lisäksi ollaan ylempien luokkien liikkeistä tehty tuota paljonpuhuttua noutoa, kaukokäskyjä (toimii aika kivasti, ei tosin vielä olla edes kokeiltu täydestä matkasta), ruutua (yksi Watin lemppareista, joka tosin on ollut teemaviikkojen kohteena monesti: jossain välissä kävi tökkimässä kaikki kulmamerkit nurin ennen oikealle paikalle menoa, sitten taas alkoi tehdä pysähdyksen ruudun edessä jne.), merkkiä (toimii suht hyvin), paikallaoloa istuen, tunnaria. Tämän hetken suunnitelmana olisi yrittää TK1-koulutustunnusta ennen avoimeen luokkaan siirtymistä, sillä meistä kumpikin tarvitsee kisakokemusta ja avoimen luokan paikkamakuu (ohjaaja piilossa) vaatii meiltä todennäköisesti niin paljon töitä, että avoimen luokan korkkaaminen ei ole ajankohtaista ihan heti, vaikka jollain ilveellä se alokasluokan ykköstulos saataisiinkin. Mutta katsotaan, miten tämä tästä edistyy. :)