Watti varmasti mielellään muuttaisi Lappeenrantaan (emännästä puhumattakaan ;)) sillä siellä on äksöniä aina riittävästi ja kavereita niivitettäväksi. Lauantaina lähdettiin Fannin ja Watin kanssa kotoa maanpakoon, sillä Jukan kavereita oli tulossa kyläilemään ja viettämään "tupareita" (parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan?) ja ajeltiin jälleen itärajalle. On siellä kyllä pirun kylmä näin eteläiseen ilmastoon verrattuna, Siperia kai hohkaa kylmyyttään?? ;D Mutta hauskaa oli yhtä kaikki, eikä vähiten Watilla...

 

Kaveriporukassa nimittäin pääsi kelpiekin viettämään aikaansa - Tikkarin aina yhtä iloisessa seurassa. Varsinaiset Älli ja Tälli nämä kaksi kyllä, ei siitä mihinkään pääse. Aika ei haalista tunteita, leikki jatkuu joka kerta siitä mihin edellisellä kertaa jäätiin. Välillä juostaan, välillä painitaan, välillä tuupitaan kaveria mutalätäkköön, mutta tapella ei ikinä. Edes puoli tuntia kestävä kepinkiskomisleikki ei muuttunut missään vaiheessa kiukuksi, vaikka matsi oli kova ja "totinen". Eipä näillä näytä paljon järki päätä pakottavan kun yhteen pääsevät, siinä vauhdissa turhat huolet karisee kyllä tassuista. :) 

 

Ettei olisi ihan pelkäksi rälläykseksi mennyt, yritettiin siinä päivien mittaan vähän jotain treenatakin. Maanantaina käytiin Retta-mamman kanssa hakuilemassa metsässä. Watti oli hiukkasen hukassa alkuun, mikä tosin saattoi johtua hirvittävästä kakkahädästä (kuka käski syödä edellispäivänä - Tikkarin myötämielisellä avustuksella tietty - kilokaupalla multaa?), mutta löytyi maalimies kuitenkin. Olen kyllä aina pitänyt Watin haukkua napakkana, mutta jouduin hiukan muuttamaan mielipidettäni kuultuani Retan haukun - melkoisen napakka, ettenkö sanoisi. Ei tarvitse miettiä, keneltä poika on ääntelynlahjansa perinyt. ;)

 

Tiistaina tehtiinkin vähän toisenlainen etsintätreeni yliopiston takana varastoalueella, missä oli paljon metalliromua, putkia ja tynnyreitä sun muuta. Suhtauduin hiukan skeptisesti siihen, miten Watti ymmärtäisi pienellä alueella pysyä ja tajuaisiko se ollenkaan, mitä ollaan tekemässä, mutta pikkupoika yllättikin positiivisesti. Aktiivisesti se etsi ja selvitti jopa hankalan putken dilemman (siinä kun on kaksi päätä, mistä sitä tietää missä päässä se ukko oikein on??) ja ilmaisikin kohtuullisesti. Palkaksi hyvästä työstä jälleen Tikun kanssa matsaamaan, taisi olla parempi palkkio kuin ne nakit konsanaan... Ennen kotiinlähtöä (tai siis mummolaan) otettiin vielä pikkuiset tokotreenit, jotka menivät ihan hyvin ottaen huomioon, että koira oli jo melkoisen väsynyt. Tokoilu on ollut taas viikon ajan aika vähissä, lähinnä ollaan jankattu sitä ylen hankalaa maahan menoa sivulla sekä eteentuloa. Tokotreenit jatkuvat taas toukokuun toisella viikolla, ja ensi maanantaina olisikin vuorossa agilityn yhteistyötesti (tulijoita kurssille tosin on yli 20 ja vain 6 otetaan, joten saas nähdä miten käy...).

 

Nappasin Leenan blogista muutaman kuvan lomailun ajalta:

 

 Watti katselee mäkiautokisaa

 

 Mitä isot edellä, sitä pienet perässä...

 

Maailman arvokkain keppi, josta kannatti vääntää ja vääntää ja vääntää...