Olipa hauskaa metsätreeneissä, kun ei tarvinnutkaan enää kahlata reisiä myöten umpihangessa! Käsittämättömän nopeasti lumet on huvenneet, metsässäkin enää siellä täällä oli ohut kerros lunta ja suurimmalta osin ihan paljas maa. Eilen sain jo kotona aikaiseksi haravoituakin, se kun jäi syksyllä tekemättä.

 

Tämän päivän hakutreenit sujuivat Watin osalta loistavasti. Meillä on ollut kolme ongelmaa, joista yksikään ei tänään vaivannut. Ensinnäkin: lähellä olevat maalimiehet. Ensimmäinen ukko oli varmaan 10 metrissä ja oletin koiran ampuvan pitkälle ohi hurjan vauhtinsa takia, mutta tänään ei pientä kelpietä niin vain huijattukaan. Maalimies löytyi heti. Toinen oli sitten vähän pitemmällä, ja tämä maalimies oli sellainen, jota Watti ei ole pariin kertaan jostain syystä ilmaissut ollenkaan, jatkanut vain matkaansa vaikka on löytänyt (tämä siis se toinen ongelma). Tällä kertaa ilmaisu tuli kuitenkin heti ja vahvasti, enkä tiedä mistä aiemmat ongelmat on johtuneet. Kolmas maalimies olikin sitten tosi pitkällä, mutta löytyi silti saman tien ja taas hyvä ilmaisu. Täytyy kyllä myöntää, että vauhtia tuolla on aivan järkyttävä määrä, mutta ilmeisesti se ehtii siinäkin vauhdissa nenäänsä jotenkin käyttää, kun homma toimi jälleen noin hienosti. 

 

Kolmas ongelma on ollut koiran liiallinen fiksuus. Se oppi nimittäin laskemaan kolmeen. Maalimiehiä on aina ollut kolme, ja Wattihan ei hommia haluaisi lopettaa. Se ei siis kolmannen löydettyään ole enää suosiolla antanut kiinni, vaan on jäänyt seisomaan uhmakkaasti parin metrin päähän eikä ota kuuleviin korviinsakaan tänne-käskyä. Viimeksi lisättiin neljänneksi pupu, ja tänään sama. Tosin tänään ei ollut kiinni antamisessakaan mitään ongelmaa, mutta neljännen maalimiehen ilmestyminen yhtä kaikki hämmästytti ja ilahdutti Wattia suuresti. Liian suuri työmotivaatio ja into voi siis sekin olla ongelma, niin se vain menee...

 

Tällä tyylillä jatketaan nyt hetki, laitetaan ukkoja selkeästi lähemmäs keskilinjaa ja muutellaan niiden määrää niin, ettei koira pysty ennakoimaan milloin työt loppuvat. Ääntely töihin tullessa ja lähetettäessä on nyt loppunut, kun hihnan nokassa reuhaamista on rajattu. Seuraamaan en tuota kyllä oikeaoppisesti edelleenkään saa siinä vaiheessa, mutta eiköhän sekin pikku hiljaa sieltä tule, kun koira oppii että mennä voi rauhallisestikin ja silti pääsee hommiin. 

 

Treenien lopuksi Watti pääsi vielä pisteenä iin päälle leikkimään Risan ja Oton kanssa. Holskukakarat ei tosin tainneet kelpien läsnäoloa edes huomata, vaikka se kovasti yrittikin seassa härkkiä ja tökkiä. No, hauskaa Watilla oli silti, ei sekään tainnut tajuta olevansa kolmas pyörä.