Kylläpä tuntui aamulla, että kevät on peruttu ja hypätty suoraan syksyyn. Räntää tuli taivaalta ja tuntui tosi kylmältä, niin sitä vain äkkiä ehti tottua lämpimiin päiviin... Jo kaappiin pakatut toppahousut piti kaivella esiin hakumetsään lähtiessä - vilukissa mikä vilukissa. Ei se sää kuitenkaan ihan niin kamala ollut, sade loppui jo ennen kuin lähdettiin ajamaan metsään päin eikä tullut kyllä kylmä (ehkä juuri niiden toppahousujen ansiosta? ;)). Osallistujakato oli kyllä jostain syystä käynyt, meitä oli yhteensä vain kolme ohjaajaa ja viisi koiraa. 

 

Watille tuli oikein hyvä treeni. Eka maalimies oli takarajalla ja löytyi heti, tosin maalimiehen luona oli mennyt jostain syystä ihan sikailuksi ja kelpie oli käväissyt jopa kyykyssä olleen maalimiehen selässä?! Noottiahan se oli siitä onneksi saanut ja seuraavan kerran samalla ukolla käyttäytyikin kuulemma hyvin siivosti. Toinen ukko oli hyvin lähellä, vain kymmenisen metriä keskilinjalta, ja tämä oli jälleen kerran vaikeaaaaa... Vaati kolme lähetystä, kaksi ampaisua koiralta viiteenkymmeneen metriin ja lähestulkoon maalimiehen yli juoksemisen, ennen kuin kelpien tajuntaan taas upposi, että haa, sehän voi olla näinkin lähellä! Sinänsä todella hyvä treenimielessä, että saatiin harjoitella metsästä pois tulemista (se kun on ollut tuolle fanaattiselle työmyyrälle ja omatoimisuuden mestarille äärimmäisen vaikea asia hyväksyä) ja tulihan se, joskin vaati jokusen karjaisun ja pientä otsasuonten pullistelua ohjaajalta. Positiivinen vaikutus oli kuitenkin tällä, että useamman kerran jouduin kutsumaan luokse, sillä viimeiseltä ukolta Watti oli suorastaan yrittänyt suurella innolla karata minun luokseni - täysin ennennäkemätöntä! 

 

Kolmannella maalimiehellä ei mitään erityistä, taas takarajalla ja löytyi sekä ilmaistiin hyvin. Viimeisellä maalimiehellä sitten kokeiltiinkin ekaa kertaa roskista, tosin kyljellään ja luukku auki eli ei ihan täysiverinen umpipiilo, mutta alkua siihen suuntaan kuitenkin. Jälleen löytyi nopeasti ja ilmaisi hyvin. Ja tosiaan se suurin saavutus: tuli ohjaajan luokse intoa täynnä kuin ilmapallo, ilman pienintäkään vastaanharaamista! Edistyy edistyy, hitaasti ehkä mutta siltikin. :) 

 

Käytiin Watin kanssa vielä treenin lopuksi pieni lenkki metsässä, ja pieni kelpie joutui jälleen kosketuksiin villin luonnon kanssa. Perjantai-illan lenkillä samaisessa metsässä törmättiin valtavan suureen kettuun (tai oikeammin kai kettu törmäsi meihin), ja tänään vastassa oli lauma peuroja. Watilla ei riistaviettiä ainakaan sanottavasti näytä olevan, ja hyvä niin... Kyllä se kovaäänisesti ilmoittaa törmätessään johonkin outoon ja ihmeelliseen, mutta siihen se näyttää jäävänkin. Kierroksia se kyllä näytti nostattavan ihan kiitettävästi, mutta sehän nyt ei tuon koiran kanssa ole mitään uutta. :D