Jokunen viikko on ehtinyt vierähtää ilman, että ollaan päästy kertaakaan raunioille. Milloin ollaan oltu reissussa, milloin ei ole ollut lapsenvahtia, milloin on ollut auto huollossa... Tänään päästiin viimein treeneihin, eikä olisi pieni koira voinut paljon iloisempi asiasta olla. Purkkien pakkaaminen treenikassiin sai aikaan hillittömän hepulin, eikä lenkille tarvinnut kuvitella vievänsä kovin kauas - Watti oli menossa autoon, piste!

 

Koska oli odotettavissa, että kelpien aloitus menee hepulin puolelle ja ensimmäiset viisi minuuttia käytetään raunioita ympäri kaahaten, tehtiin pieni virittävä treeni alkuun. Maalimies näyttäytyi, minkä jälkeen vein koiran pois hetkeksi ja sillä aikaa maalimies siirtyi kauemmas. Watti hämääntyi asiasta hieman ja alkoi haukkua jo päästessään kohtaan, jossa haamu oli ollut, mutta jatkoi siitä sitten hommia selvästi ihmeissään. Kohtuunopeasti ukko kuitenkin löytyi ja haukkukin oli kohdallaan. Seuraavat kaksi ukkoa olivat valmiita, löytyivät nopeasti ja haukkukin oli kohtuullista. Päädyttiin siihen, että tehdään nyt jonkin aikaa Watille treenit tällä systeemillä, josko päästäisiin siitä turhasta intorallatuksesta, kun kohde on vähän selvempi. Ongelmanahan se on ollut aina vain ensimmäistä etsittäessä, joten liika virta pitää vain saada purettua ja sitten taas homma toimii.

 

Toivottavasti juhannuksen jälkeen päästään taas normaaliin treenirytmiin kiinni (synnytys tietty jossain vaiheessa sen katkaisee, mutta toivottavasti ei kovin pitkäksi aikaa), sillä kyllähän Watti tästä hommasta nauttii niin paljon, että on suorastaan synti pitää sitä pois treeneistä... Ensi viikolla voitaisiin kenties jättää tokotreenit väliin ja poiketa hakuilemassa, kun tuo tokoilu on nyt vähän päässyt viime aikoina jyräämään muiden lajien kustannuksella.