Kuten Leena sanoi: ensimmäisen kisan tulos oli pelkkää aloittelijan tuuria, tai sitten olisi kannattanut lopettaa hyvissä ajoin ja siirtyä tyytyväisenä avoimeen. Niinpä, Ikaalisten tokon olisi ainakin voinut oikein mainiosti jättää väliin. Tuomarina jälleen Jaana Tala.

 

Luoksepäästävyys 10: Rauhallisesti malttoi Watti odotella kopeloinnit läpi.

 

Paikalla makaaminen 6,5: Ehdin jo taas luulla (toivoa?), että nyt se on hiljaa. Sitten alkoi rivistössä toinen koira haukkua, ja Wattihan liittyi kuoroon - tosin piippaamalla. Sekuntia ennen ajan päättymistä ehti jälleen päästää kyllä yhden haukahduksenkin, ja ajoitus oli siis kerta kaikkiaan loistava... Pistemenetyksiä ääntelyn lisäksi alun haistelusta (nurmikentän hajut vetivät nenää vastustamattomasti) sekä lonkka-asennon vaihdosta. Ei siis mennyt kovin kehuttavasti tämä taaskaan, mutta pysyi se sentään paikallaan, jos jostain nyt pitää lohtua kaivaa...

 

Seuraaminen kytkettynä 8,5: Sitten alkoi se katastrofiosuus. Pisteitä tuli omasta mielestäni aivan liikaa seuraamisen tasoon verrattuna. Kontaktia ei ollut ollenkaan, koira edisti pahasti, käännöksissä ei ollut mukana ollenkaan ja jätti ainakin yhden perusasennon väliin. 

 

Seuraaminen ilman hihnaa 5,5: Tässä on 5,5 pistettä liikaa. Seuraamista Watti ei nimittäin esittänyt ollenkaan, ei todellakaan. Se meni ihan missä sattui, pahimmillaan varmaan parin metrin päässä, välillä ihan eri suuntaan kuin ohjaaja. Pysähtyipä kesken juoksuosuuden rapsuttamaan kaulaansa ja tuijottelemaan taivaalle. Aivan käsittämätön suoritus - tuomarikin ihmetteli liikkeen jälkeen, mitä tapahtui. Luoja yksin tietää, tähdet oli kenties väärässä asennossa? 

 

Maahanmeno 9: Seuraamisosuus ei tässäkään kovin kehuttava, mutta mukana se onneksi tuli sen verran että pysyi kuulolla ja meni maahan, nopeampi olisi saanut kyllä vähän olla. Muuten ihan ok.

 

Luoksetulo 9: Odotti rauhassa, tuli hyvin eteen (jäi ehkä aavistuksen kauemmas kuin olisin suonut) ja siirtyi hyvin perusasentoon.

 

Seisominen 6: Pysähtyi kiitettävästi, mutta nurmikenttä veti taas nenän maahan ja otti yhden askelen eteenpäin palatessani sivulle. 

 

Hyppy 10: No joku sentään onnistui. :)

 

Kokonaisvaikutus 8: Tuomarin mukaan sinänsä siistiä ja mukavaa katsottavaa, mutta koira ei ollut koko ajan ihan mukana. No ei tosiaan, kaikkea muuta. 

 

Pisteitä yhteensä 153,5 eli jälleen II-tulos. Nyt sitten vain miettimään, mistä tuo seuraamisongelma johtui - ja mielenkiinnolla odottamaan, jatkuuko se. Oliko syynä väsymys (viikonlopun vietto kylpylässä, leikkiä toisten koirien kanssa, juoksemista, uimista...), nurmikenttä (tosin seuraamisen aikana nenä ei mielestäni käynyt maassa, vaikka muuten hajut kiinnostivatkin), kyllästyminen (näitä asioita on nyt jankattu enemmän kuin riittävästi) vaiko joku ihan muu? Nyt on kuitenkin aika hellittää, unohtaa iänikuinen seuraaminen hetkeksi ja tehdä jotain koiralle mielekkäämpää. Viime aikoina ollaan keskitytty aika vahvasti tokoon ja jouduttu jättämään esim. hakutreenejä väliin paljon; nyt yritetään hakuilla ja agilitailla enemmän ja ottaa rennommin. Alokasluokan jutut jätetään nyt kokonaan ja tehdään vain ylempien luokkien juttuja; katsotaan sitten syksyllä, vieläkö yritetään koularia vai lähdetäänkö suoraan yrittämään avoimeen. Ehkäpä tässä on tullut nyt ahnehdittua vähän liikaa ja se kostautuu, Watilla ei kuitenkaan ikää niin hurjasti vielä ole etteikö ehdittäisi vähän jarrutellakin. :)