Kauko-ohjaus (kuva: Anni Partanen)

 

Hyppy (kuva: Anni Partanen)

 

 Toinen avoimenluokan tokoilu oli vuorossa tänään "omalla" hallilla Janakkalassa. Kuvittelin koko viikon, etten enää edes jännitä kisoja, kun paikkamakuuseen pystyy nykyisin luottamaan ihan eri tavalla kuin joskus aiemmin. Enkä jännittänytkään - ennen kuin puoli tuntia ennen kotoa lähtöä piti juosta vessaan, ja siellä sitten tovi oltiinkin... Käsittämätöntä, ei se lopu kai ikinä tuo jännääminen. 

 

Suotta panikoin, koira oli loistava. :) Kumma tunne tehdä sen kanssa töitä, kun palkattomuus saa sen latistumisen sijaan vain pistämään lisää pökköä pesään! Oli hieno fiilis lähteä kehästä, kun koira teki loppuun asti töitä satasella ja jaksoi edelleen olla vain äärettömän innostunut asiasta. Mahtava harrastuskaveri, en voi muuta sanoa. :)))

 

Tuomarina oli Juha Kurtti, ja pisterivistö oli seuraavanlainen:

 

Paikalla makaaminen: 10 (Jouduttiin ekaan paikkamakuuryhmään äkkiyllättäen, kun toisesta ryhmästä oli yksi koirakko myöhässä ja Watti siirrettiin heitä paikkaamaan. Sinänsä ehkä hyvä, etten ehtinyt kasata paniikkia enää enempää... Watti oli mitä ilmeisimmin koko ajan rauhallinen, ja ainakin palatessani koiran luo siitä jotenkin näki, että mielentila oli paras mahdollinen. Aivan loistavaa, kokeen parasta antia!)

 

Seuraaminen: 10 (Taisin onnistua tällä kertaa jopa kävelemään suoraan?! Ekassa perusasennossa vähän haki paikkaa, muuten olin varsin tyytyväinen. Ei painanut, ei edistänyt, ei ennakoinut.)

 

Maahanmeno: 10 (Ei kommentoitavaa. :))

 

Luoksetulo: 10 (Pysähtyi tyypilliseen tapaansa parilla loikalla, mutta pysähtyi nopeasti ja malttoi odottaa käskyjä. Sivulletulo tosi nopea ja asento yllättävänkin täydellinen.)

 

Seisominen: 10 (Pysähtyi ilmeisesti nopeasti? Jalkojen asento oli tosi hankalan näköinen ja olin varma, että liikuttaa niitä vähintäänkin parempaan asentoon, mutta ei.)

 

Noutaminen: 7 (Liika vauhti kostautui. Pieni karjaisu kapulalle ja meni vähän saalistamiseksi, ja takaisin tullessa kapula lipsahti suusta ilmeisesti turhan kiireen ja hosumisen vuoksi. Nappasi heti takaisin ja palautti hienosti. Niinpä tietty, kun se vaikein mahdollinen asia menee hienosti, niin joku muu kohta sitten menee pieleen... No, vahingoille ei voi mitään.)

 

Kauko-ohjaus: 10 (Ekassa istumaan nousussa teki pienen hypähdyksen takapuolella, muttei juuri liikkunut kuitenkaan. Muut siirtymiset oli hyvät.)

 

Estehyppy: 10 (Tuomari ei sakottanut murahduksesta hypylle lähtiessä, vaikka siitä huomauttikin. Totesi vain, ettei tykkää ääntelystä, mutta kun ääni oli vain murahdus eikä haukahdus, ei kuulemma pistemenetyksiä siitä kuitenkaan. Huomasin tuon noudon virheen jälkeen, että Watin asenne muuttui jotenkin "reteämmäksi", todennäköisesti kun huomasi, ettei palautetta tule, vaikka vähän räyhäasenteella menisikin. Se näkyi hypyssäkin. Istua olisi saanut minun makuuni vähän nopeammin ja tuli turhan lähelle estettä, mutta pääsi helposti kuitenkin yli.)

 

Kokonaisvaikutus: 10 (Tuomari totesi, että "Oletpa loistavaan kuntoon saanut koiran" ja epäili leikillään, että koira on vain rotuominaisuuksiltaan niin helppo... Juu, helppo on. ;) Laitoin sen eilisiltana lukemaan pari tokokirjaa ja näköjään se sitten jotain niistä oppi? ;D )

 

Pisteitä yhteensä 194, eli I-palkinnon verran. Saatiin myös KP ja sijoitus oli 12 koirasta toinen.

 

Edessä vielä yksi avoimenluokan koe, viikon päästä Tuuloksessa. Sen jälkeen toivottavasti koulari taskussa, mutta vaikkei olisikaan, taidetaan keskittyä sen jälkeen voittajaluokan liikkeisiin sekä pk-tottikseen ja jättää avoinluokka kaikesta huolimatta.