Kaikkia kisoja jännitän hullun lailla, mutta kyllä ekan hakukokeen aiheuttama jännitys vie ylivoimaisesti voiton kaikesta muusta... Pari viimeistä viikkoa heiluin paniikkikohtauksen partaalla, ja viimeinen yö - no, voin sanoa, että ei ihan hirveästi tullut  nukuttua.  Tuntui (ja tuntuu edelleen), että tuossa löytyy niiiin monta asiaa, jotka voivat mennä pieleen, että stressiä puskee. 

Päivä alkoi tottiksella, ja meidän suorituksemme lähti käyntiin paikkamakuulla. Koira tuntui jokseenkin laiskalta koko aamun, en tiedä mistä mahtoi johtua. Lihasjumeja on hoidettu viimeiset pari viikkoa, joten ne ehkä aiheuttivat vaivaa edelleen? No, vire ei kuitenkaan ollut missään nimessä paras mahdollinen. Tuolla vireellä olisi ollut ilo lähteä tokokisaan, mutta pk-tottikseen välttämättä ei. Paikkamakuu sujui kuitenkin (tai ehkä juuri siksi?) moitteetta, siitä arvosana erinomainen.

Seuraamisessa matala vire sitten näkyi, vaikka ei se ihan niin huono ollut mitä pelkäsin. Ajoittain varsin hyvääkin seuraamista, mutta tarkkaavaisuus tippui ajoittain, ja henkilöryhmä oli taas melkoinen pohjanoteeraus... Laahaa-laahaa-laahaa. Arvosanaksi kuitenkin hyvä, tuomari huomautti juurikin tuosta häiriön ottamisesta. Istumisessa olisi saanut kuulemma istua vielä nopeammin, arvosana erinomainen (?). Maahanmeno samoin olisi saanut olla nopeampi, luoksetulo vauhdikkaampi (!), arvosanaa en muista. Noudossa paluu olisi saanut olla reippaampi ja palautus lähempänä, arvosana hyvä. 

Hyppy olikin sitten se kompastuskivi, niinkuin jo tiesinkin. Watti päätyi kiertämään hypyn molempiin suuntiin, joten tämä nollille. Kylmä hiki alkoi tuossa vaiheessa nousta otsalle, kun aloin miettiä pistemenetyksiä... Estenoudosta arvosanaksi hyvä. Heitin kapulan niin pitkälle, että Watti oli joutunut vähän etsimään sitä, ja paluukiipeäminen olisi saanut olla tehokkaampi. Eteenlähetyksessä ennakoi (no yllätys...) ja alkoi taas vähän tehdä siksakkia loppumatkasta, mutta yllättävän hyvä siihen nähden, mitä se olisi voinut olla tällä treenaamisella. Arvosana hyvä. 

Yhteispisteet 77 eli tottis läpi ja maastoon! 

Päivä oli tosi lämmin, taisi lähennellä kolmeakymmentä, ja yritin puoliväkisin juottaa koiraa. Ei se tosin juonut, ei millään ilveellä. Olimme koirakoista vuorossa viimeisenä, ja vuoroa saatiinkin odottaa tuntitolkulla. Pahat oli aavistukset metsään mentäessä, sillä yksikään koira ei ollut saanut tulosta - ei siis mistään luokasta. Pää oli radalle lähtiessä täysin tyhjä, enkä tiennyt enää yhtään, miten edetä. Ei auttanut muu kuin aloittaa ja mennä sen mukaan, mitä tapahtuu. 

Ensimmäinen pisto vasemmalla etukulmassa oli tyhjä, mutta oikeasta etukulmasta tuli ilmaisu. Heti ensimmäisenä piilona oli roskis, Watille vaikea ilmaisun puolesta. Nyt ilmaisi ihan kohtuullisesti, tuli sivulle hyvin. Sitä koira ei tosin oikein meinannut ymmärtää, että maalimies ei annakaan palkkaa! Se oli hetken aikaa hyvin hämmentyneen oloinen ja todennäköisesti kuvitteli, että jokin meni pieleen. Toista ukkoa etsiessä tehtiin pari tyhjää pistoa ja kolmannella tuli ilmaisu - joka kylläkin pätki ja pahasti! Koiran luokse etenemiseen tuhraantui lähemmäs 2 minuuttia, kun tauot olivat todella pitkiä. Hyvin epä-wattimaista, en tiedä aiheuttiko palkattomuus noin suuren epävarmuuden vai missä oli vika? Kolmatta ukkoa ei meinannut löytyä millään, pelkkiä tyhjiä pistoja. 100 metriin tultaessa tuomari ilmoitti, että aikaa on 2 minuuttia... Watti veti vasemmalle, mutta luulin olevani fiksu ja laskin, että kolmannen täytyy olla oikealla, ja sinnehän se sitten tuli puoliväkisin lähetettyä. No, ei sieltä mitään löytynyt, ja viimeinen hätäinen roiskaisu vasempaan takakulmaan. Aika loppui kuitenkin kesken, ja kuulinkin sitten, että siellä se viimeinen olisi ollut. Koira oli itse asiassa ihan lähellä jo, ei kylläkään käynyt sitten edes ilmaisemaan. Pienestä jäi kiinni, mutta sellaista se on...

Tuomarin mukaan Watti oli ykkösluokan koiraksi todella taitava etsijä. Nopeutta sillä kuulemma riittää (tai sitä on ehkä välillä liikaakin ;)) ja toimii radalla järkevästi ja tehokkaasti. Tottelee käskyjä hyvin, joskin keskilinjalla esiintyi niskurointia. Jännä juttu, että lajissa kuin lajissa todetaan, että koira haluaisi mieluusti toimia turhankin itsenäisesti ja siksi joudutaan pieniin neuvotteluihin - olisiko tuossa sitten oikeasti kenties perää?!  Ilmaisuissa oli ongelmaa. Nyt tarvitaan palkattomuuden treenaamista, veikkaan että se aiheutti suurelta osin epävarmuuden. Ja tietty ohjaajan pitää vähän skarpata ja opetella luottamaan koiraan... Tuomarin mukaan ohjaan kyllä todella nätisti ja työskentely on hyvää.

Ehkä oli vähän hölmö päätös lähteä edes kokeilemaan esineruutua, kun koira oli täysin puhki ja herne nenässä. No, sinne kuitenkin, ja tuhoon tuomittuhan se ajatus oli. Watti löysi esineen, kävi sen viereen maate ja vasta uudella käskyllä lähti tuomaan. Jäi sitten kuitenkin taas saaliinsa kanssa pienen matkan päähän, ja parin "perkeleen" avustuksella vasta toi käteen. Ei siis pisteitä tästä, vähän liikaa apuja...

Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus: jäi sellainen olo, että ei se tuloksen saaminen mahdottomuus ole. Vähän enemmän kokemusta ja tuuria sekä paljon vähemmän jännitystä, niin homma saattaisi vaikka toimiakin! Ja koirahan teki kaiken mitä sille oli opetettu, sille kaikki kiitokset ja kunnia.