Pitääkö ihmisen hankkia koira, jonka perässä pysymiseen ei ole yksinkertaisesti minkäänlaisia fyysisiä edellytyksiä?! Tätä olisi kannattanut miettiä ehkäpä jo siinä vaiheessa, kun kelpietä harkitsi - etenkin agilitykoiraksi. Voi herramunjee, mikä vauhti sillä onkaan. Ei mitään tolkkua päässä, ainoa ajatus tuntuu olevan "kovaa kovaa kovaa". Esteet ei ainakaan pelota, se on varmaa. Kaikkeen mennään sata lasissa, ketään ei kuulemma tarvita neuvomaan. Kyllä Watti osaa. Ottaen huomioon, että vauhtia tuolta ei tulla ikinä saamaan alas (eikä se tietty ole sinänsä tarkoituskaan, hyvähän se vaan on että menee lujaa), ohjattavuutta pitäisi parantaa roimasti. Mutta kun koiran oma asenne on hyvinkin itserakas ja omahyväinen, on paha mennä neuvomaan... 

 

Eilen oli siis agilityn alkeiskurssin toinen kerta, ja kerrattiin ekalla kerralla aloitettuja esteitä. Siis A:n kontakteja (ja tällä kertaa myös koko A:ta, mutta alas laskettuna), puomin kontakteja ja koko puomia (vauhtia vähintään se 100 km/h liikaa, vaatii aika napakoita käskyjä, että saa kontakteille pysäytettyä - ja se on sentään vielä hihnassa!), hyppyjä kutsuna, putkea suorana ja mutkalla, vinokeppejä aika pystyyn nostettuna. Kaikki meni hyvin, jos ei tosiaan oteta lukuun sitä julmettua ryöhäämistä. 

 

Tänään oli tokotreenien vuoro, ja päädyin treenaamaan seuraamista käskytettynä (tavoitteena saada koira olemaan tarjoamatta maahanmenoa tai seisomista kaikkiin mahdollisiin väleihin) sekä luoksetulon pysäytystä. Seuraaminen meni suht ok, mutta jossain välissä taas ilmeisesti turhautui kun ei saanut palkkaa ja alkoi tarjota maahanmenoa. Nyt seuraavat pari viikkoa ennen koetta unohdetaan jäävät kokonaan ja palkataan reilusti perusasennoista (jotka sitten puolestaan ovat vähän epävarmoja, kun olen niistä unohtanut palkata). 

 

Luoksetulon pysäytystä on otettu aikaisemmin vain kerran, joten sinänsä tyhjältä pöydältä lähdettiin liikkeelle. Päädyttiin siihen, että otan luoksetulona, mutta toisella käskyllä kuin normaalissa luoksetulossa. Ensin uuden käskyn vahvistusta niin, että Watti tajusi senkin tarkoittavan eteen tulemista, ja kun tämä oli hallussa, aloitettiin pysäytykset. Luulen, että meille kätevämpi tapa on käyttää suullista käskyä, joten sillä nyt mennään ainakin toistaiseksi. Pysäytys narupallolla (ostin juuri treeneihin mennessä uuden, joka kesti tasan kaksi leikitystä ja meni rikki - kannattava hankinta jälleen). Matka istumisesta pysäytykseen pidetään alusta asti oikeana, matkaa pysäytyksestä ohjaajaan muutellaan. Parilla kerralla Watti jo tajusi, että tässä tarvii tehdä stoppi, ja pystyin siirtymään "valeheittoon" ja palkkaan vasta sen jälkeen. Tätä täytyy nyt alkaa kyllä treenata tosissaan, sillä luulen, ettei tule olemaan kovin helppo juttu tämän koiran kanssa saada pysäytyksestä varma.

 

Paikkamakuussa todella positiivinen yllätys: Watti oli ensimmäistä kertaa Frian vieressä (kyseessä siis Watin suuri rakkaus, kelpietyttö), mikä jo sinänsä olisi ollut sille riittävä häiriö. Fria kuitenkin lähti kesken paikkamakuun ja teki vieläpä koukkauksen Wattia kohti - ja Watti pysyi paikalla! Tosi tosi tosi hieno juttu, aivan älyttömän hienoa! Tiedän, että houkutus oli valtavan suuri, mutta niin vain maltti piti ja pääsin palkkaamaan siitä. Ihan lopussa pääsi muutama piippaus, muuten oli hiljaa. 

 

Hyvät treenit siis tänäänkin, torstaina jatketaan raunioiden merkeissä ja hiotaan kotitreeneissä noita perusasentoja.