Meitä on huijattu, aivan varmasti. Tämä koira ei pysyisi hengissä viikkoakaan Australian lämmössä. Talvella se nukkui alakerran jääkylmällä laattalattialla tai tuulikaapissa, jossa -30 asteen pakkasella oli todella kylmä, kun ulko-oven postiluukusta veti iloisesti. Sohvalle, sänkyyn tms. sitä ei saa nukkumaan millään ilveellä, kun tulee hiki. Jos se erehtyy nukkumaan yläkerrassa, se valitsee lähes poikkeuksetta paikaksi takan edustan, jossa siinäkin (viileä?) laatoitus. 

 

Ja nämä helteet... Koville ottaa. Päivät meillä vain maataan (edelleen siellä alakerrassa, viileillä laatoilla), lenkkejä ei voi tehdä ollenkaan, käydään vain uimassa. Iltaisin tehdään pitempi lenkki, eikä Watti silloinkaan jaksa juuri rällätä, vaikka viileämpää onkin. Treeneissä ei olla käyty tiistain epävirallisten jälkeen, kunnes tänään oli vähän viileämpää (ei nyt kuitenkaan viileää, +22) ja ajattelin, että nyt on mentävä. Pääkoppa kun tuolla tuntui tänä aamuna jo ilmoittavan, että tarttis tekemistä. Jopa Fannin muskari olisi kelvannut aktiviteetiksi...

 

Lähdettiin siis hakumetsään, ja koirahan näännytti itsensä jo ennen omaa vuoroaan haukkumalla taukoamatta autossa. Luukut kun on pakko pitää auki, ja kun Watilla on näkö- ja kuuloyhteys metsään, sillä menee kuppi nurin. Ensimmäisen maalimiehen etsiminen sujui vielä hyvin, koira tuli jopa alueelle kohtuullisessa kontrollissa ja lähti rauhallisesti ja oikeaan suuntaan. Ukko löytyi nopeasti, haukku oli harvinaisen väsyneen kuuloista ja katkeili. Maalimies toi Watin syötellen takaisin, ja vähän ennen keskilinjaa se otti hajun toisesta ukosta ja lähti sen siliän tien, kuuntelematta käskyjä pätkääkään. Tosin se kävi vain kääntymässä piilolla ja palasi sitten luokseni. Lähetin uudestaan, koira kävi taas maalimiehen luona mutta poistui heti sivummalle - kakalle. No, kovan hädän piikkiin meni tuo sähläys, ja kolmannella lähettämisellä jopa ilmaisikin. 

 

Kolmannen ukon kohdalla pöljäily jatkui. Lähti kyllä innolla ja löysi heti, mutta oli vain vilkaissut, juossut jalkoja viistäen ohi ja jäänyt viereen syömään heinää! Houkuttelemalla suostui ilmaisemaan. Näin huonoa treeniä ei ole tainnut olla ikinä, mutta helteen piikkiin taitaa mennä tuo ilmeinen motivaation puute. Nimenomaan ilmaisu oli siis se, missä oli ongelmaa. 

 

Pyörittiin treenin jälkeen vielä hetki metsälenkillä ja käytiin sitten kunnon uinnilla, mikä näytti piristävän Watin mieltä jälleen suuresti. Ulpukat sai kyytiä, ja nyt meillä haisee ällöttävästi märälle koiralle. :/